Skip to main content

Blue White Trottersin perustaminen

Blue White Trotters Oy eli BWT perustettiin Oy G.W.Sohlberg Ab:n tytäryhtiöksi vuonna 1980. Ravialan yhtiön perustamisen pohjana oli perheyhtiön päätös satsata voimakkaasti kehittyvälle vapaa-ajantoiminnan alueelle. 70-luvun lopulla raviurheilun positiiviset kasvunäkymät niin Ruotsissa kuin Suomessakin ennustivat alalle suurta kasvua. Ammattimaiseen ravitoimintaan lähdettiin voimakkain kasvuajatuksin. Onnistumisen edellytyksiksi nähtiin alan paras asiantuntemus ja laaja-alueinen toiminta. BWT solmi viisivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen ykkösvalmentaja Pekka Korven kanssa, jota sitten jatkettiin aina 90-luvun alkuun. Sopivaa maatilaa valmennuskeskukselle etsittiin Forssan seudulta ja Orimattilan tienoilta, mutta päädyttiin Vihdin Haimooseen, joka oli pääkaupunkiseudun liepeillä ja keskeisellä paikalla suhteessa Etelä-Suomen raviratoihin.

Hevoshankinnat pääosin USA:sta

Uusi talli lähti hevosen ostoon sinne, mistä maailman nopeimmat ravurit ovat kotoisin, Yhdysvalloista hankittiin nuoria hevosia. Ensimmäisten joukossa oli ori Glenn Kosmos, josta kehittyi kansainvälisen tason kilpahevonen Euroopassa. Toinen merkittävä kilpahevonen oli helsinkiläisiltä Rajewskeilta hankittu tamma Keystone Mermaid 15,7a, joka voitti Vermossakin 18 kertaa ja myytiin takaisin USA:han. Muita menestyjiä olivat mm. Nevele Fever, Fozzie Bear, Natural High ja Coronation.

Siitosoreja hankittiin ensivaiheessa kolme. Raviurheilun kehitys ei vastannut ennusteita, syinä olivat ravi hallinto-organisaation rakenne, arpajaisverolain muutos ja lisäksi vuoden 1982 ravilakko, joka puhkesi V5-pelin siirtymisestä Veikkaukselle. Ravitoiminnan kannattavuuden säilyttämiseksi BWT suuntautui ulkomaille. Hevoset kilpailivat USA:ssa ja Ranskassa hyvällä menestyksellä ja niitä myytiin voitollisesti. Tämä mahdollisti toiminnan jatkumisen Suomessa.

Alun menestyshevonen Ranskassa, ori Narbon voitti 4-vuotiaiden suurimman montékisan Prix President De La Republiquen. USA:ssa menestyivät Laurinda Hanover ja Glenn Kosmoksen täysveli Delvin Kosmos, joka voitti yli 200.000 US$ ja myytiin 3-vuotiaana. Suomessa menestyksestä vastasi erityisesti Kriterium voittaja Philip H. 80-luvun lopussa tuotiin USA:sta kovaluokkainen ori Friendly Face, (Speedy Somolli - About Face), joka voitti Euroopan Mestaruuden kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1989 ja 1990 ja myytiin sitten siitosoriksi Italiaan.

BWT sukuyhtiöstä perheyritykseksi

GWS vetäytyi hevostoiminnasta vuoden 1990 lopussa ja toiminta siirtyi Timo Sohlbergin perheyhtiön nimiin. Samaan aikaan valmistui valmennuskeskus ja oriasema Lohtajalle (Lohtajan Ravitalli Oy). Vuosien 1990-1993 lama kiskaisi alan niin syvälle, ettei siitä olla vieläkään noustu lamaa edeltävälle tasolle. Toiminta oli 90-luvulla tasapainoilua hengissä säilymisen puolesta ja toiminnan painopiste suuntautui kasvatukseen sekä oriasematoimintaan.

BWT pärjää hyvin kasvattajana

BWT:n kasvattamia 90-luvun menestyshevosia olivat Derbyvoittaja BWT Aeroplanen (Lancon - Mia Count) lisäksi Tammavaltikan voittanut BWT Princess (Ideal Du Gazeau - Kenwood Tiara), Kasvattajakruunujen sankarit BWT Teacher (NY Yankee - Chantel Hanover), BWT Ace ( Glenn Kosmos - Laurinda Hanover), BWT Whistler (Lancon - Smooth Crown) ja BWT Rambler (Nevele Fever - Hallview Rhytmh), Villinmiehen tammakilvan voittanut BWT Vampyre (Glenn Kosmos - Lucia) ja Espoon Palkinnon voittajatar BWT Suffle (Slybowl Hanover - Jade Crown). Ostokalustosta Slybowl Hanover 11,6 (Super Bowl - Scotch Music) niisti St.Michelissä itsensä Mack Lobellin ja voitti Ranskassa viisi kertaa, Irish Kemp (Barbeque - Sashay Lobell) voitti E3-suurkisan Ruotsissa ja Suomessa 3-vuotiaana kaiken muun paitsi Kriteriumin. Myös Kymenlaakso-ajon voittaja Larron (Lancon - June Express) kilpaili BWT:n väreissä.

BWT Magic – the 1 and only

Vuonna Lohtajalla 1996 syntyi orivarsa, joka osoittautui aivan poikkeukselliseksi ravuriksi. Pitkän linjan hevosmies Matti Salmi valitsi BWT Magicin itselleen – ja teki hevosensa kanssa uran, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Kolmivuotiaana BWT Magic voitti 16 startistaan 12 ja oli kolmesti toinen. Voitot tulivat 3-vuotiaiden EM:stä, Jokimaan Hambosta, Tornio Racingista, Oulu Expressistä ja Erkki Rajakosken Muistoajosta. Ja kuuluisin kakkonen Kriteriumista Inspiration Riden jälkeen. Sitten BWT Magic teki nelivuotiskauden, jolle ei ole vertaista Suomen raviurheilussa. Se otti uskomattoman "Triple Crownin" voittaen Kymi Grand Prixin, St.Michelin ja Derbyn. Tukholmassa se valloitti Solvalla Grand Prixin. Kauden 18 startista 17 päättyi voittoon ja yksi toiseen sijaan. Viisivuotiaalle BWT Magicille suunta oli selvä: Solvallan Elitloppet. Se voitti Finlandia-Ajon ja Killerin Eliitin, ja sijoittui loistokkaasti toiseksi Elitloppet karsinnassa edellään vain mahdoton Varenne. Mutta finaalissa taistelu maailman parhaita sprinttereitä vastaan päättyi vakavaan loukkaantumiseen, josta ori ei enää noussut omalle tasolleen.

Uudet tuulet puhaltavat uudella vuosituhannella

Vuosituhannen vaihteessa tunnelma suomalaisessa raviurheilussa oli odottava, toiveikaskin. Peliyhtiö Fintoton perustaminen ja yhteistyö Veikkaus Oy:n kanssa sekä kauan odotettu arpajaisverouudistus saivat aikaan selkeän positiivista nostetta ravitoiminnalle. Oli odotettavissa, että raviurheilumme tulisi kehittymään kaikilla sektoreilla voimakkaasti seuraavan 10 vuoden ajanjaksolla. Tätä taustaa vasten BWT:n kasvatus- ja siitosoritoiminta suunniteltiin uusille urille, jossa kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa BWT kasvattajana Suomen ja Pohjoismaiden huipulle sekä tuottaa sen uudelle laajalle omistajajoukolle myönteisten ravielämysten lisäksi taloudellista hyötyä. Uuden kasvatus- ja siitosoritoimintaan suuntautuvan osakeyhtiön nimeksi tuli nostalgisesti BlueWhite Trotters Oy

Valitettavasti ravihevoskasvatus näytti konkreettisesti vaikean ja nurjan puolensa. Yhtiötä kohtasi kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, joista Lohtajalla 2006 menetetyt varsat ovat parhaat esimerkit. Myös yhtiön tuotteiden - eli varsojen ja siitosori Supertoyn kohdalla - kysyntä olisi voinut olla parempi. Vuodet 2007 ja 2008 olivat jo selkeästi positiivisemmat, osakkaiden innostus kimppoihin kasvoi ja kasvatit menestyivät mukavasti. Myös yhtiön siitosoriin Supertoyn kysyntä oli erittäin hyvää, koska ori kipusi tilastoissa aivan kärkipäähän.

Syksyllä 2008 alkanut lama tuli BWT:n ja raviurheilun kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Hyvä nousu peleissä katkesi ja 2009 koko toimialalla alkoi mennä huonommin. Kun samaan aikaan BWT kasvattien menestys heikkeni, into kimppoihin laski ja myös Supertoyn jälkeläiset pärjäsivät huonosti, ajoi se yhtiön toiminnan voimakkaasti tappiolliseksi. Yhtiö myi koko liiketoimintansa vuoden 2011 lopussa. Menestyneimpiä BWT kasvatteja 2000-luvulla ovat BWT Trapez, BWT Enemy, BWT Warrior, BWT Easy, BWT Envy, BWT Satellite, BWT Dynamite, BWT High Voltage, BWT Hard As A Rock, BWT Engaged, BWT Hellion, BWT Burnin Alive, BWT Firefox, BWT Typhoon, BWT Juggler, BWT Fiera, BWT Rock And Roll ja BWT Caeser.

BWT Siittola Stuteri - Magic since 1980

BWT-brändi siirtyi Mika Sohlbergin perheen omistaman Hagalund Trotters Oy:n alle ja keskittyy BWT-hevosten kasvattamiseen. Kaikki toiminta nivoutui uuden logon alle. Parhaita BWT -kasvatteja uuden logon alla ovat BWT Echo, BWT Divine, BWT Devil, BWT Divine, BWT Ellospank ja BWT Falcon. 2021 syksyllä päätettiin toiminta hajauttaa pois Lohtajalta. Kesälliset varsat siirtyvät vieroituksen jälkeen Riikka Takanevan hoiviin, siitostammat kahteen paikkaan Virossa ja 1-vuotiaat perustreeniin Natalia Abdallan luokse.

Huippuammattilaisten "hautomo"

BWT on ollut merkittävä raviurheilun työllistäjä. Neljänkymmenen vuoden aikana on yhtiön palkkalistoilla ollut yli 200 henkilöä. Pekka Korven luotsaama talli "tuotti" raviurheilun huippuammattilaisia. Sellaiset nimet kuin Heikki ja Ilkka Korpi, Ari Moilanen, Antti Teivainen, Risto Rautanen, Veli-Pekka Toivanen, Ari Kaarlenkaski, Pekka Lehtonen, Asko Kinnunen, Sirpa Tienhaara ovat käyneet "Haimoon Ravikorkeakoulun". Uudempia nimiä BWT:n menestyksen takana ovat Barone Graziano, Giuseppe Pistone, Unna Manninen ja Irina Turpeinen, unohtamatta lähes joka kesäisten ulkomaalaisten eläinlääkäreiden sekä Marjut Stenbergin ja Marja Savalojan mahtavaa panosta.